standby's dashing dilbertclku 4-vuotias (18.06.2008 )VTR-7422
Juksu on ehdottomasti JK:n nahkiaisista vilkkain. Se on koko ajan menossa jonnekin pää viidentenä jalkana ja tunkeutuu mukaan jokaiseen arjen askareeseen oli kyse sitten kukkien istuttamisesta tai ruuan tekemisestä. Välillä tuntuu, ettei poika pysy hetkeäkään paikallaan, vaan viilettää koko ajan eteenpäin. Olen kuitenkin tottunut vähän rauhallisempiin yksilöihin, joten Juksu saattaa vaikuttaa mielestäni erityisen vilkkaalta, vaikka todellisuudessa se kuuluu vain lyhytkarvaisen collien luonteeseen Harrastaminen on ollu melko mielenkiintoista alusta lähtien. Koulutusmetodit menivät heti aluksi vaihtoon, sillä eihän tuollaiseen virtamoottoriin voisi käyttää samoja menetelmiä kuin rauhallisiin collienarttuihin. Homma tuntui olevan kamalaa häsellystä Juksun pyöriessä innoissaan. Rauhoittumiskyky puuttui kokonaan ja olin kyllä aika helisemässä pojan kanssa. Kaikki muu paitsi koulutus tuntui kiinnosti poikaa. Jonkin ajan jouduin pähkäilemään, että miten saisin Juksun rauhoittumaan ja kiinnostumaan oppimisesta. Loppujen lopuksi se onnistuikin. Onnistumiseen tarvittiin vain minun omien käsityksieni muuttamista. Tulipahan huomattua, että kaikki koirat eivät toimi samalla tavalla ja samoin metodein. Juksu on erittäin seurallinen ja kyhnää innoissaan muiden koirien niskassa kiinni, mikäli mahdollista. Se häiritsee kennelin koiria toisen ärsyyntymiseen asti ja sipsuttaa häpeillen pois, jos joku sattuu sanomaan sille jotain liiallisesta lähentelystä. Varsinkin pentuna Juksu sai kennelin aikuiset hermoromahduksen partaalle. Pieni pentu roikkumassa korvassa ei oikein kuvannut Hymyn ja Ilonan käsitystä ihanasta uudesta perheenjäsenestä. Muut koirat ovat kovia komentamaan Juksua, joka alistuu heti, jos joku vähänkin murahtaa sille. Koirien lisäksi se on hyvin kiintynyt erityisesti minuun ja Teemuun ja mahdollisuuksien mukaan se seuraisi meitä vaikka maailman ääriin asti. Se seuraa uskollisena perässä, jos se vain on mahdollista.
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||