bh tk3

meripelastajan puukkojunkkari

ldu 2-vuotias (03.07.2009)



Ajatus omasta virtuaalisesta landseerista oli kytenyt mielessäni jo pitemmän aikaa. Voin kertoa, että jouduin pitämään itseäni aikamoisessa kurissa, etten sortunut jo aikaisempiin Meripelastajan pentueisiin, sillä silmäilin niitä päiväkausia. Aikaisemmin en kuitenkaan uskaltautunut omaa pientä Meripelastajaa hankkimaan, koska aikani oli kortilla, eikä uudelle koiralle olisi millään löytynyt aikaa. Jossain vaiheessa aloin tulla siihen tulokseen, että pikkuhiljaa voisi alkaa kyselemään, josko minullekin lähtisi mukaani oma pieni pelastaja, tietysti tunnetuimmasta lansukennelistä kautta aikojen. Ja kuinkas kävikään!

Tyson on tavattoman hauska pakkaus kaikkine erilaisine ominaisuuksineen. Tästä lansusta ei persoonallisuutta puutu ja välillä saakin herran kanssa joko sitten nauraa kippurassa tai upottaa sormen suuhun ihan vain siksi, ettei tiedä pitäisikö koiran toimiin suhtautua itkien vai nauraen. Useimmiten kuitenkin Tyson saa nauramaan, joskin muutamat itkut on tirautettu miekkosen keksintöjen vuoksi. Eritoten pentuaikoina herralle sattui ja tapahtui vaikka mitä. Tysonin mielestä kaikkea täytyy kokeilla pöydälle hyppäämisestä emännän vaatekaapin hajottamiseen. Elämä tämän nuoren miehen kanssa on siis yllätyksiä täynnä, eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita ole puuttunut kyllä yhtään.

Vaikka Tyson onkin suhteellisen kömpelö ja huonolla onnella varustettu koira, se on luonteeltaan käsittämättömän lempeä. Lapsien ja nuorempien kanssa se jaksaa touhuta vaikka päiväkausia, oli kyse sitten leikistä tai rapsutuksista. Sellaisetkin lapset, jotka pelkäävät tai varovat koiria, rakastuvat yleensä Tysoniin heti ensisilmäyksellä, sillä herra ei käyttäydy pikkuihmisten seurassa kovinkaan mahtipontisesti. Hyppimisen ja muun rahvaan käytöksen se jättää isompien ihmisten varalle, eikä hötkyile pienten lasten kanssa turhia.

Siinä missä lähes kaikki muutkin landseerit rakastaa myös Tyson vettä ja siellä telmimistä. Mieheltä onnistuu niin lelun noutaminen vedestä kuin ihan vain tyhjänpäiväinen uiskentelukin. Vesipelastus on siis omiaan Tysonille ja se tuleekin olemaan sen pääharrastus. Sen lisäksi että tämä vallaton koira rakastaa uimista, on se myös kovin miellyttämisenhaluinen, joskaan tietystikään landseerista ei voi löytyä palvelualttiutta niin paljon kuin esimerkiksi bordercolliesta. Motivointiin Tyson kuitenkin tarvitsee ruokaa, sillä pelkkä emännän miellyttäminen ei pitemmän päälle riitä ja herra kyllästyy nopeasti.



SUKUTAULU

i. Meripelastajan Metsänherra ii. -
ie. Gewiss Zierlich
e. Lasitetun Hyzenthlayn ei. Trix per Sempre Vostro
ee. Humanoid's Haze Fairy


PALVELUSKOIRALAJIT

28.07.2009 PAKK Hard Opera Riinan BH PAKK1 88p.
19.09.2009 PAHA ALO Jailbreak - -

VESIPELASTUS

20.08.2010 VEPE ALO KAP - -

TOKO

29.07.2009 ALO Joikhas Pöpö 1-tulos 194p.
31.07.2009 ALO Hopeavuoren Hopsu 1-tulos 176p.
25.02.2010 AVO Duckhill Juinttu 1-palkinto 179p.
29.01.2010 AVO Yawn Sikko 1-palkinto 190p.
11.05.2010 VOI Yawn Hanna-81 1-tulos 278p.
30.08.2010 VOI Les Idiots Julia 1-tulos 278p.

PELASTUSKOIRAKOKEET

- - - - -